sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Vierailu germaanien parissa 1 - Brandenburg

Koska olen oih! niin kovin uupunut pitkästä, mutta toki viehättävästi vierailusta tuohon germaanien maahan (piipahdimme toki matkan aikana kotomaankin puolella), jätän tähän vain hyvin lyhyen kuvailun matkasta.

Tutustuimme siis puolisoni ja minä kapteenin ja hänen rouvansa kera kieseillä Mecklenburgiin ja Brandenburgiin. Koska pelkäsimme kokevamme liian suuria liikutuksia vieraan kansan keskellä kulkiessamme, pääsimme onneksi välillä myös kotimaamma Ruotsin valtakunnan eteläisimpään maakuntaan Pommeriin.

Brandenburg


Aloitimme kiertueemme Brandenburgin Potsdamista. Siellä kävimme ihailemassa Fredrik II Suuren juuri rakennuttamaa Sansoucia ja sen puistoa. Emme toki edes kuvitelleet pääsevämme kuningasta tapaamaan, vaan olimme hyvin tyytyväisiä siitäkin ilosta, että pääsimme paikkaan tutustumaan. Eihän sitä rahvasta sinne päästetäkään kuin vain töitä tekemään.


Linna oli paikalliseen tapaan melko pieni - ainakin Versailles'hin verrattuna - mutta kovin suloinen ja silti hyvin pramea.

Puutarha oli mitä suloisin viinitarha, jokaisella porrastasanteella oli runsas määrä pieniä kasvihuoneita. Suuri suihkulähde oli täynnä kultakaloja.

Puutarhassa ja linna pihassa oli valtava määrä erilaisia ja hyvin kauniita patsaita, joita ihastelimme asiaankuuluvin voihkaisuin. Varsinkin miesväki.
Maapäärynöiden maassa kun olimme, oli noita ihmejuureksia ripoteltu vähän sinne sun tänne...

Itse linna sisällä oli niin kaunista, ettei varsinkaan pienessä Sveaborgissa ole kuunaan sellaista nähty, eikä varmaan nähdäkään. Kaikki oli kullattua ja kiiltävää ja pastellivärit hehkuivat. Seinät oli päällystetty mitä upeimmilla silkeillä.

Vaikka linna näyttikin ulkoa kovin pieneltä, oli se sisältä kuitenkin hyvinkin tilava.

 Kaikkien huoneiden katot olivat hyvin komeasti koristeltu ja jokaisessa huoneessa oli kattokruunu.

 Oma suosikkini huoneista oli tämä konserttisali, jossa mitä kuuluisimmat henkilöt ovat taitojaan esitelleet.

Ja tietysti jokainen huone suorastaan tulvi mitä ihanimpia tauluja - joista jokaisen olisin halunnut vaikka edes jäljennöksenä tämän oman pienen kartanoni seinille.

Koska takanamme oli kovin pitkä kiesimatka, olimme luonnollisesti levon tarpeessa. Yövyimme tällä kertaa oikein viehättävässä Gasthausissa ja nautimme loisteliaan illallisen. Onneksi Gasthausin muutkin vieraat olivat tasokakkaita, joten emme joutuneet oleilemaan rahvaan parissa.

Seuraavana aamuna jatkoimme tutustumista sekä kaupunkiin ( mikä osoittautui vallan viehättäväksi) itseensä sekä muihin kuninkaallisiin rakennuksiin ja puistoon. Tässä välillä tulee ehkä mainita, että teimme myös suuren hankinnan, eli kasvatimme Zwiebelmuster-astiastoamme, mutta siitä lisää muualla.

Perehdyimme siis ensin Potsdamin pienen idyllisen kaupungin tarjontaan, maistelimme paikallisia tuotteita ja tutustuimme hollantilaiskortteriin.


Hollanista houkuteltiin kaupankäynnin asiantuntijoita Potsdamiin rakentamalla heille kotimaansa kaltaisia asumuksia.

Kaupunkikierroksen jälkeen jatkoimme matkaamme kuninkaan puutarhaan, joissa tutustuimme Orangeriehin ja kultaiseen kiinalaispaviljonkiin.

Kiinalaispaviljonki oli yltäkyllin kullattu ja kun aurinkokin paistoi lähes pilveettömältä taivaalta, sen kirkkaus lähes satutti silmiä

 Orangerie oli valtavan pitkä, mutta luonnollisesti tilaa tarvittiin, sillä puutarhassa kasvatettiin jos minkäkinlaisia etelän ihmekasveja. Emme suurimmalle osalle tienneet edes nimeä.

Tämän jälkeen olimme jälleen uupuneita ja tarvitsimme virvoitusta, joten etsimme kuninkaan panimon. Virvoitimme siellä kehoamme ja sieluamme, ja löysimme myös aivan upean tinamuseon. Siitäkin sitten erikseen. TÄmän jälkeen poistuimme ruokailemaan kaupunkiin ja hyvin ansaitulle levolle.

Seuraavana aamuna lähdimme kieseille kohti Mecklenburgia, mutta kävimme sitä ennen matkan varrella vielä tutustumassa uusinpaan palatsiin, Neues Palaiseen.

 Neues Palais oli valtavan kolossaalinen rakennus, jossa oli liioittelematta satoja suuria ja saman verran pieniä patsaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti