sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kuningas saapui Loviisaan

Voi hyvä tavaton, mikä päivä! Aamu meni Onnelan Armoa lepytellessä, sillä hän on aina näin matkapäivinä migreeninsä vuoksi kovin ärtyisä - vaikkei itse matkustakaan - ja sai meidät muutkin kovin ärtyneelle päälle. Hän antoi matkaani aivan mahdottoman määrän käsitöitä, mutta onneksi lupsakka isäntäni oli sitä mieltä, ettei niitä tarvitse nyt tehdä.

Degerbyssä - tai pitäisikö nyt sanoa jo Lovisa, sillä kuninkaamme nimesi tuon kyläpahasen kuningasttarensa mukaan!, oli täysi kuhina päällä. Kaikki olivat selvästi kovin jännittyneitä, sillä aikomuksena oli esittää kuninkaalle näytelmä. Tätä näytelmää oli harjoitettu ahkerasti jo siitä lähtien, kun saatiin vihiä kuninkaan vierailuista. Yksi ongelma tuolla kyläpahasella kuitenkin oli - mistä saada riittävästi asuja näyttelijöille - sillä eihän tuossa paikassa ole kovin monta aatelistakaan, eikä se nyt sovellu, että kuningatarta esitettäisiin jossain rääsyissä. Emäntäni oli sen verran kuitenkin - kuten hän yleensäkin on - joustava ja auttavainen (!), että antoi mukaamme pari pukuaan, joiden pukeutumisessa sitten autoin. Sinä aikana, pahoin pelkään, löin laimin päätehtäväni, eli lasten mukavuuksista huolehtimisen, ja saan varmaan tästä vielä kuulla.

Näytelmä


Näytelmä oli kuitenkin onnistunut, tosin jouduin itse siitä osittain poisolemaan. Minua näet pyydettiin tarjoilemaan kuninkaalle näytelmän jälkeisellä piknikillä! Ei sitä jokainen kotiopettajatar tällaista tilaisuutta saa. Kuningas nautti maaherrattaren ja kapteenin seurassa mm. kuohuvaa viiniä, leipää ja suolalihaa, hedelmiä ja mansikoita sekä erilaisia leivonnaisia. Ja toki myös kahvia. Tarjoilu oli todella jännittävää, tuntuu, että käteni vieläkin tärisevät!

Kuninkaan piknik

Tarjoilujen jälkeen sain itsekin nautiskella piknikillä hedelmistä ja juomista, kunhan toki ensin huolehdin isäntäni ja tämän lasten ravitsemuksesta. Tämän piknikin aikana sain kuulla myös todella pöyristyttäviä juoruja! Nimittäin eräs nimeltä mainitsematon nuori neito on kuulemma esiintynyt kovin vähäpukeisena julkisella paikalla niin, että eräs nuori - ja ei kenties niin turmeltumatokaan - nuorimies oli hänet nähnyt. Eikä tuo neito ollut kuulemma moksiskaan, vaan päinvastoin oli ollut havaittavissa jonkin sortin kannustustakin. En nyt sitten tiedä, pitääkö tämä paikkansa, mutta näin minä kuulin. Ja kuulin, että samainen neito olisi kotiarestissakin, ja pääsisi ulos vain todella tarkan silmän ja tarkkailun alaisena - ja sekään ei kuulemma aina auta. Voih! Ja niin herttaiselta ja viehättävältä kuin tuo neito vaikuttikaan. Vaikka en ihan oikeasti voi sanoa, että onko tuo vahtinsa aina niin paras malli. Kuulin jotain miekasta ja hameenhelmoistakin. Onneksi pääsimme pian lähtemään, etteivät lapset vain saa vaikutteita - tyttö kun on juuri tuollaisessa vaikutuksille alttiissa iässä!

Piknikillä
Ennen lähtöämme pääsimme kuitenkin vielä tanssahtelemaan, ja täytyy sanoa, että tanssivalinnat olivat oikein sopivat tanssijoille - riittävän yksinkertaiset, hih! Valitettavasti väen vähyys ja auringon polttavuus saivat aikaan sen, että tanssit päättyivät kovin pian. Mutta pääasia tietenkin oli, että isäntä pysyi hyvällä tuulella loppuun asti.

Iloinen herrani
Ensi vuoteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti