Matka-asu saattaa valmistua ajoissa...

Tänään on tuo laiskan sorttinen (mutta edullinen - vaikka eihän minulla ole rahasta pulaa, moukkamaista sellaisesta aiheesta puhuakaan) vaatturini saanut jakkuni jonkinlaiseen kuosiin. Pitkä matka on kuitenkin vielä siihen, että pukuni olisi valmis. Eihän siihen on suunniteltu vielä ensimmäistä somistettakaan, ja nehän ne puvun tekevät. Pitää siis jälleen uuvuttaa itsensä suunnittelemalla sopivia pitsejä, rimpsuja, röyhelöitä ja mitä lie. Kaipa tuo kotiopettajatar voisi huomisen matkansa aikana laittaa jonkinlaista rimpsua valmiiksi. Ettei vain tyhjin käsin koko reissua istu.

Tässä näitä eri yhdistelyvaihtoehtoja, vaikka täytyy kyllä myöntää, että tuo viimeinen yhdistelmä on kyllä aika ehdoton ei ei ei ei ei. Vaikka enhän voi vannoa, etteikö sitäkin hätätapauksessa voi käyttää - jos vaikka laittaisi tuohon jakkuun silloin jotain punaista ripmsua... Kankaan väri on lähinnä oikeaa tuossa viimeisessä kuvassa, vaikka siinäkin se näyttää liian kultaiselta ja kauniilta. Oikeasti se on siis kovin ruma väri, mutta minähän en siis sitä kangasta ostanut. En ainakaan myönnä.

Kuningasta tapaamaan

Koska kuninkaamme on päättänyt saapua pieneen maahamme, ja olimme estyneitä näkemään hänet muilla paikkakunnilla, joudumme huomenna matkaamaan kieseissä Loviisaan. Koska kartanon armo on hyvin jännittynyt siitä, ehtiikö matka-asunsa valmistua ennen matkaansa, hän aikoo jäädä pois huomiselta matkalta ja laittaa minut - kotiopettajatar kun olen - huolehtimaan miehestään ja lapsistaan. Hyvähän se on lastenkin kuningas nähdä, vaikka jostain syystä - nuorilla on tapansa - aikovat pukeutua vallan mahdottomiin asuihin.

Itse sain tehtyä itselleni ihan mukiinmenevän - en tiedä vielä, miltä se näyttää päälläni - nuttuasun huomiselle piknikille. Toivottavasti vain on hyvä sää, etteivät lapsiparat pala auringossa tai kylmety.

Ja tältähän se sitten päällä näytti, ainakin mahtui... Asu itsessään oli - kunhan silmä on tottunut tuohon kirjavuuteen - hyvinkin nätti, mutta tuo naama pilaa monia otoksia. Sen vuoksi hattu on usein paikallaan! Kohteliaisuuden kuulin eräältä rouvalta, joka kovin vuolaasti asuani kehui. En tiedä, onko kehujen laatuun sillä vaikutusta, että rouva oli itsekin pukeutunut kovin näyttävästi ja kuviollisesti, ja hänestä todellakin tuli mieleeni eräs useillekin tuttu rouva Hyacinth Bucket, ei vaan anteeksi Buckée...

Uusi matka-asu

Pitkä ja uuvuttava Saksan matka siintää jo hyvinkin lähellä - eikä matkustuspukuni ole ollenkaan vielä valmis. No, eipä tuota ollut vielä eilen edes suunniteltukaan. Mutta koska tiedossa on jälleen taas runsain mitoin kieseissä istumista, tulee vaatteiden soveltua tuohon uuvuttavaan matkustamiseen ollen mahdollisimman kevyet, kestävät ja ennenkaikkea tyylikkäitä. Olisihan se nyt vallan hirveää, jos siellä ulkomailla kauhistelisivat, että Mein Himmel, tuollaisissako vaatteissa ne siellä Finlandiassa kulkevat!

Raitaisen silkkikankaan olin hankkinut jo paljon aikaisemmin, mutta koska en varsinaisesti pidä väristä eikä väri pidä minusta, on se ollut tyhjänpanttina. Ajattelin sen nyt kuitenkin teetättää, eipä sitten hirveästi itketä, mikäli matkalla käy huonosti. Kangas on dupion-silkkiä, eikä ollenkaan noin kultaisen väristä kuin kuva saattaisi vaikutelman antaa. Oikeasti kangas on enemmänkin sellaista urea-liemen väristä...

Toinen kangas on kukallista - siinä olevat keltaiset kukat ovat aivan samanvärisiä raidallisen silkkikankaan kanssa. Ja nuo vaaleanpunaiset/marjapuuronpunaiset kukat ovat jälleen sellainen väri, joka ei pidä minusta enkä minä siitä. Täydelliset kangasvalinnat siis! Kukallinen kangas on puuvillasatiinia, joten ainakin sen tulisi kestää kieseissä istumisen vallan hyvin.

Vaatturini tuli tänään minulle tuota matka-asua tekemään ja sovitettuani sain jo itselleni kaksi valmista hametta. Hameisiin tulee kuulumaan jakku, joka on toiselta puolelta toista kangasta ja toiselta puolelta tuota toista kangasta. Malli ei ole vielä täysin selvä, mutta eiköhän se huomenna selvene.

Hameet ovat siis valmiina, nyt vain nukun yöni hyvin ja annan huomenna vaatturini olla ahkerana, niin eiköhän se jakkukin valmistu.

Karoliiniasu vihdoin valmis!

...vaan enpä voi sanoa olevani siihen tyytyväinen...

Koko vaatteen ompelu ei missään vaiheessa tuonut minkäänlaista nautintoa, ja kun siitä tulevat ohjeistukset (#/¤&"/"!!!) saivat noin kymmenen kertaa heittämään koko tekeleen kaukaisimpaan nurkkaan, niin eihän se mikään ihme ole, ettei työ ole kovinkaan kummoinen. Luotan kuitenkin siihen, että muutaman sateisen leiripäivän jälkeen puvun käyttäjäkin joutuu toteamaan, että tärkeintä on, että se on lämmin...

Aloitin työ tekemällä ensi liivin. Liivi on täysin käsin ommeltu ja jos nyt aloittaisin alusta, tekisin nuo napinlävet todellakin eri tavalla. Näyttävät ihan joltain muulta kuin pitäisi. Otin mallia kuitenkin alkuperäisen mallin (?) mukaan teetetystä puvusta, mutta kädentaitoni eivät todellakaan olleet sitten sitä, mitä venäjän maalla. Rumat tulivat, mutta toivottavasti on koko ajan sen verran savua ilmassa, ettei niitä niin ihan heti huomaisi.

Seuraavaksi tein housut - ja eihän siinäkään ollut onni myötä. Jonkinlaiset mittavirheen onnistuin tekemään, ja housuista tuli aivan liian lyhyet takapuolesta. Tämän tietenkin huomasi sitten vasta, kun housut olivat jo valmiit. Housuthan ompelin myös käsin, mutta kun jouduin tekemään pikkujutskan sinne taakse, unohdin käsinompelun ja surautin korjauksen koneella. Samalla kertaa laitoin lahkeen suut valmiiksi, ja nekin surautin koneella. Loppui se käsinompelu sitten siihen.

Ainut kuva, joka housuista on, on tämä, kun vielä innokkaana (työ ihan alussa) ompelen pientä kolikko (?) taskua...

Takkia aloin ommella jo jonkin aikaa sitten, mutta kuten sanoin, työ tympäisi, ja yritin sitä vältellä kaikin keinoin. Nyt oli kuitenkin pakko, kun tuo sinne matkalle tarvitaan. Olin alunperin aloittanut työn käsin ommellen (taskut), mutta kun aika ja totaalinen äklötys asiaa kohtaan (olisi siis omienkin vaatteiden ompelua!), ryhdyin surauttelemaan koneella. Niin kuulemma on muidenkin puvut tehty. Takin ompelussa nyt ei ihmeempiä ollut, samalla kaavalla on tullut jo useampikin takki ommeltua. Napit olivat kuitenkin sellaiset, jotka tuottivat ongelmia - tai ei ne napit, vaan nappien kiinnittäjä. Kiinnitin napit sellaisella nauhalla, joka raspaantui ja antoi periksi. Siihen loppui aikalaismateriaalien käyttö, sillä kiinnitin napit jollain millä lie polyesterinauhalla. Ainakin pysyi ja lujaa. Voihan toki olla, että myöhemmin vaihdan sen, mutta nyt ei ole mahdollisuutta käydä kaupassa, joten saa luvan kelvata.

Niin ja kyllähän sitä takkiakin tuli jonkin verran käsin ommeltua, mutta mistään ajanmukaisesta ei silti voi puhua...

Tuollainen siitä sitten tuli, kannattaa katsoa vain kaukaa ja vähän silmiäkin varmuuden vuoksi siristellen. Mutta palautetta ei oteta vastaan, ellei ole itse samanlaista ommellut.

Vihreitä voffeleita

Voi raasua tuata Onnelan armoa, kun se on joutunut taas sen päänsäryn uhriksi. Sillä oli niin raskas päivä eilen, joutui istuskelemaankin ties kuinka kauan. Nyt se halusi sitten vohveleita, ja tietysti nokkossellaisia, juuri kun eilisen päivän olin sen käskystä kitkenyt ne nokkoset pois. Onneksi olin taas tehny tyäni huanosti, jotta kyllä siellä muutama kourallinen sitten vielä oli. Varmuuden vuoksi tein vielä mustaherukka- ja sitruunamelissavoffeleitakin, jonseivät riittäisi.

Tein kaikkiin perustaikinan, johon sitten hienonsin (tässä käytin jotain isännän vempaintakin avuksi, se kun on kiinnostunut siitä jostain elektizititeetistä tai jostain) kuhunkin erikeen ne ryäpätyt nokkoset, kuumalla vedellä huuhdellut mustaherukan lehdet ja kylmällä vedellä huuhdellut situunamelissan lehdet.

Valmiit taikinat näyttivät melko samanlaisilta, vaikka tuo mustaherukan lehti ei millään suostunut menemään niin hienoksi kuin nokkonen. Ja taikina, jossa oli sitruunamelissan lehtiä, ruskistu pinnalta, mutta sekoittamalla sekin tokeni.

 Paistaminen oliki aluksi hankalaa, kun se Onnelan armo oli jostain semmoisen voffeliraudan hankituttanut. On kuulemma kaikilla muillakin. Köppäästä, kyllähän sitä nyt olisi voinut ihan lettupannullakin noita paistella. Mutta herroilla on herrojen huvit. Aikas monta voffelia piti sillä raudalla paistella - ja taikinaa meni hukkaan - ennen kuin ne voffelit alkoivat siitä irtoamaan. Siinä vaiheessa olin jo itsekin levon tarpeessa, mutta eihän mulla mitään taukoja ole. Eli ei kun paistelemaan vaan.

 Siinähän se aika meni paistellessa voffeleita. Hyviähän ne oli, mutta veikkaampa, ettei emäntä tiennyt, söikö nokkos-, mustaherukka- vaiko sitruunamelissavoffeleita. Samalta näyttivät, toki niissä oli pieni makuero, mutta sellaisella ahmimistyylillä tuo niitä kiskoi, että saa taas hetken päästä olla kureliiviä tuskan hiessä kiskomassa ylle. Mutta se on sen kamarineitsyen ongelma.

Ilta konsertissa - Le Lumiers

Konserttipäivänä matkustin kieseilläni Herra De Mont Walnutin kartanoon, missä valmistauduimme rouvansa kanssa illan konserttia varten. Piiat olivat jälleen kerran kovin laiskoja, mutta ehdimme kuitenkin ajoissa. Tämä oli ehkä sen reippaan renki-pojan ansiota, sillä tuo pikku-miekkonen oli mitä ahkerin ja kohteliain ilmestys.

Matkasimme kieseillä jälleen! - ruumis parkani oli jo tässä vaiheessa sairaana jatkuvasta kieseissä istumisesta- nyt kohti Helsingforsia. Kävimme, kuten sovittua noutamassa tarvittavat prosyyrit Mme La Petite Tambour'lta ja ryhdyimme sulostuttamaan kaupunkia pasteeraamalla sinne sun tänne ja jakaen tietoa illan ja viikonlopun tapahtumista. Aivan alkajaisiksi - asiat tärkeysjärjestykseen! - poikkesimme kuitenkin virvokkeille ravintola Pikku-Savottaan, jossa olikin paikalla piiankin kehuma emäntä. Emäntä oli juuri kaikkea sitä, mitä piikani oli kertonutkin - toki hieman rahvaanomainen näin hienojen rouwien makuun, mutta hauska kuitenkin. Hivenen olin kyllä loukkaantunut (mutta rahvaalta tuollainen käytös lienee tavallista), kun hän oli näkevinään minussa ja piiassani paljon yhteistä näköä. Pah! sanon minä, piikani ei ole isäni lapsi.

Jossain vaiheessa kaupunkimme sulostuttamista seuraamme liittyi Rouwa Mont Walnutin puoliso, ja jatkoimme siis sekä sulostuttamista että tiedon jakamista vielä tunnin verran. Voinette kuvitella, kuinka uupunut olin jo tässä vaiheessa. Voisinpa melkein väittää, että nyt tiedän, miltä torpparin emännästä tuntuu pitkän työpäivän jälkeen - tuskin tuonkaan työ on niin raskasta kuin meidän tänään.

Konsertti

Kello 19 lyömällä alkavaan konserttiin valmistauduimme nauttimalla hieman kuohuvaa virvoketta - kyllähän sitä keho jo nestettä kaipasikin sen valtavan ja raskaan uurastuksen jälkeen. Seuraamme liittyi myös Neiti LIll-Stjern ja nelisin etsimme paikkamme. Valitettavasti sali oli viimevuotisesta poiketen (tai ehkä juuri viimevuotisen vuoksi) kalustettu hieman eri tavalla, eikä meillä ollut mahdollista istua pöydän ääressä - jouduimme istumaan rahvaan parissa kuin mitkäkin porvarit!

Illan aiheena oli, onko eläimillä kuolematon sielu. En ole aivan varma, mihin loppupäätökseen debatissa päästiin, sillä taisin torkahtaa. Mutta keskustelu lienee ollu mielenkiintoinen?

Uuvuttavan paneelin jälkeen saimme nauttia laadukkaasta soitanta - ja lauluesityksestä. Ja pääsimme kuin pääsimmekin mainiolle tauolle, jona aikana nautimme jälleen kuohuvaa virvoketta, keskustelimme juuri niin syvällisistä asioista kuin meillä on taipumusta ja juorusimme minkä ehdimme. Tapasimme myös ystävämme, joka oli tullut Tavastehusista asti, mutta oli pukeutunut - umh - persoonallisesta. Valitteli kyllä kovasti asuvalintaansa, ja annoimme hänelle anteeksi, kun lupasi, ettei tällainen tule jatkossa toistumaan.

Konsetti jatkui seuraavaksi tanssiesityksellä, mikä oli todella hieno ja viehättäväkin. Pysyin hereillä koko ajan! Ja jos edelliset soittajat ennen väliaikaa olivat soittaneet kauniisti, niin nyt oli kyllä niin taidokasta soitantaa, että jopa minäkin ymmärsin eron.

http://www.fetes-galantes.com/

Tanssiesityksen jälkeen nautimme jälleen kuohuvaa virvoketta ja valmistauduimme tanssiin. Mutta voih! ihmiset alkoivat poistua paikalta, joten seurueemme herra julisti kuuluvalla äänellä, ettei kenenkään sovi poistua, sillä kohta tanssitaan. Tanssit alkoivatkin, mutta valitettavasti se ei tällä kertaa lämmittänyt mieltäni eikä sieluani. Koska rakas puolisoni oli estynyt osallistumaan tilaisuuteen, en katsonut sopivaksi osallistua tanssiin. Sillä, ettei kukaan minua tanssiin pyytänytkään, ei luonnollisestikaan ollut asian kanssa mitään tekemistä. Mutta ei tuo tanssiminen kyllä kovin kummoiselta näyttänytkään, olen itse nauttinut paljon paljon enemmän omista kotoisista tanssimestareiden johtamista tanssiohjauksista. Ehkäpä tuo pariisilainen tapa ei ole kaikkein soveliain meidän ruotsalaiselle (ja varsinkaan suomalaiselle) mentaliteetille. Tämä nyt on kuitenkin minun mielipiteeni. Eräät näyttivät nauttivat tanssista, mutta he olivat jotain kummasti pukeutuneita porvareita - osalla näkyi polvetkin!!

Tanssien jatkuessa vietimme laatuaikaa keskutellen edelleen meille sopivan syvällisiä, yritin jopa johdattaa keskustelun kenkiin, mutta se ei tälläkään kertaa saanut suurta vastakaikua. Minulla oli kuitenkin uudelta mantereelta asti tuotetut kengät jalassani, ja voin kertoa, että olivat oikein mukavat ja kestävät.

Illan päätteeksi teimme perinteisen patsas-pasteerauksen. Tällä kertaa kävimme tutustumassa Havis Amandaan, mutta valitettavasti emme päässeet kovinkaan syvälliseen pohdiskeluun kyseisestä taide-esineestä, sillä tuo julkea rahvas häiritsi meidän hieman kuohuvalla virvokkeella ravittua seuruettamme. Jälleen halusivat niin monet ikuistaa meidät pensseleineen ja kanvaaseineen. Voih! Ja toki me poseerasimme...

Illan päätteeksi kuski ajoi meidät kukin omaan kartanoonsa, eli jälleen jouduin kieseissä rasittamaan kehoani äärimmilleen. Mutta kestin sen.

Astiasto kasvaa

Yllätyslöytö!

Kävimme ihan vain pikaisesti eräällä kirpputorilla - aikaa tappaaksemme - ja yllättäen sainkin lisättyä astiastooni kannun ja vadin!

Tämä loppuviikko meneekin pohjanmaan kirpputoreihin tutustuessa, joten tiedä vaikka astiasto kasvaisi entisestään...