Koska ompelu on nyt jostain syystä tökkinyt hyvin paljon, päätin vaihteeksi kutoa (minun kielelläni kutominen tarkoittaa villalangan tökkimistä sukkapuikoilla, neulomiseen kuuluu silmäneula ja huomattavasti ohuempaa lankaa). Kaiveltuani hieman lankakasaa päätin tehdä kynsikkäät. Koska en tietenkään jaksanut etsiä/ ostaa ohjetta, päätin tehdä sen joopas-eipäs-eiku -menetelmällä eli keksi-ohje-sitä-mukaan-kuin-matka-etenee. Ajattelin kuitenkin laittaa tekemäni ylös, jos vaikka joku muukin tarvitsisi perusohjeen ja jos vaikka itsekin vielä vastaavat tekisin.
Tein kahdet kynsikkäät, toiset pitkillä varsilla ja toiset hieman lyhemmillä. Pitkistä tuli sitten aivan liian pitkät eikä niin kivat, mutta noista lyhyemmistä pidän kovastikin. Istuvatkin niin hyvin.
Löysin netistä paljonkin erilaisia kynsikkäitä, mutta ei tietenkään ole yllätys, että aitoja kudottuja kynsikkäitä/ hansikkaita/ lapasia ei ole paljoa säilynyt - eiköhän nuo ole käytetty loppuun eikä säästelty museoita varten. Puikkokoko on ollut ihailtavan pieni, jopa 0,5 mm puikoilla tehtyjä - näitä kokoja on nykyään jo vaikea saadakin. Itse olen löytänyt pienimmät omani (tosin kokoa 0.75 mm) kirppikseltä, lienee jonkin vanhan mummon jäämistöä. Nämä kynsikkäät tein kuitenkin huitsin suurilla 2,5 mm puikoilla, kun tuo lankakin oli niin paksua.
Erilaisia kuvioita on sittenkin käytetty, näissä pellavalangasta kudotuissa vuodelta 1787 (amerikkalaiset) olevissa kynsikkäissä on melko runsaskin kuviointi, toki kun puikot ovat niin pienet ja lanka ohutta, ei kuviotkaan pompi silmille.
Mutta ohje siis: en ole paljoakaan koskaan kutonut ohjeiden mukaan, joten termit ovat sitten täysin hukassa :-)
Lyhyet kynsikkäät n. kokoa 7
Tarvitset:
lankaa puikoille 2,5
sukkapuikot kokoa 2,5 (jos teet todella löysää, käytä pienempiä, jos teet todella tiukkaa, käytä 2,75 kokoa)
Kaavio
Ohje:
punaiset ja valkoiset O = oikein
vihreät N = nurin
siniset = kohta johon tulee peukalo, kudo ohjeen, älä kaavion mukaan!
Luo 66 silmukkaa ja kudo kaksi kierrosta nurjaa jakaen silmukat samalla tasaisesti neljälle puikolle. Kudo vielä kerros oikein ja vielä kerros nurin.
Aloita kuvio, kudo aina kaksi samanlaista kerrosta kuvion mukaan.
Kavenna työtä joka 8. kerros sekä työ alusta että lopusta.
Peukalokiila: kun tulet sinisillä merkittyihin kohtiin, kudo silmukka ja lisää uusi silmukka, kudo kolme silmukkaa ja lisää uusi silmukka. Tee näin joka 3. kerroksella niin, että kiilassa on lopulta 17 uutta silmukkaa. Kun tulet kuviossa olevaan sinisen viivan kohtaan, poimi nämä 17 silmukkaa vaikkapa hakanaulaan, ja luo tilalle 4 uutta silmukkaa.
Jatka kuvion mukaan, kunnes olet tehnyt viimeisen nurjan kerroksen. Päättele seuraavalla kerroksella kaikki nurjat silmukat ja jatka kolmion kutomista. Nyt joudut kutomaan kahdella puikolla, nurjalla nurin ja oikealla oikein. Kavenna joka kerroksen alussa yksi silmukka. Ja kun silmukat ovat lopussa, päättele työ.
Peukalo: Poimi 17 silmukkaa siltä hakaneulalta tai missä ne ikinä olivatkaan jemmassa, poimi lisäksi 6 silmukkaa tasaisesti muulta peukalon juuresta (katso ettei tule suuria reikiä). Kudo n. 10 kerrosta tai kun tuntuu hyvältä ja päättele.
Päättele langat ja kirjo samalla jonnekin nimikirjaimesi - joko esille tai piiloon :-)
Tee vasen käsi samalla tavalla, mutta vaihda peukalokiila toiselle puolelle