tiistai 23. lokakuuta 2012

Vaatteet - talvinen nuttupuku

Koska talvi on saapumassa, täytyy sitä laittaa jonkinlaista talvivaatettakin kuntoon kirkkomatkoille.

Viittaa pitäisi jo ryhtyä ompelemaan, mutta sitä ennen ajattelin saattaa valmiiksi pellavaisen nuttupukuni, johon tulee myös liivi.

Liivistä on tarkoitus tehdä tuon englantilaisliivin (vuodelta 1745) mallinen, väri on kuitenkin tuollainen tiilenoranssi, eikä se nyt satu olemaan silkkiä. Tikkauskin on huijausta. Mutta saanpahan tehtyä samalla kaavan. Koska aion pitää liiviä kureliivin asemasta, luitan sitä enemmän kuin mitä tuossa alkuperäisessä on.




Nuttupuvun teen ruskeasta, kukkakuviollisesta pellavasta. Kangas on melko paksua, joten toivon sen olevan myöskin melko lämmintä. Jotta nutun teossa olisi jotain "uutta" (nuttuja on nimittäin jo melko monta), teen tai yritän ainakin tehdä siitä tuollaisen perusnutun ja ratsastustakin välimuodon - Janet Arnoldin kaavan mukaan - toki ehkä pikkuisen muokaten. Ja sitten kun tulee kiire, niin unohdan tuon mallin ja teen pikanutun...

Hamehan onkin jo valmiina, mutta mikäli asu vaikuttaa liian kirjavalta, vaihdan tuon hameen tilalle tuollaisen tiilenoranssin pellavahameen. Valitettavasti tuon kankaan kuviot menevät niin, etten saa niistä selkää peilikuvioita, vaikka kuinka sitä kokeilisin.




1 kommentti:

  1. Oi, tuo kukallinen kangas on kerrassaan ihana! Olen itse yrittänyt löytää sopivaa ruskeapohjaista kangasta kukilla 1780-luvun anglaisea varten... Tällaisesta olen haaveillut... http://www.metmuseum.org/collections/search-the-collections/80008556?img=0 Toistaiseksi etsintäni eivät vielä ole tuottaneet tulosta.

    Näin Wiaporin jouluavausta ajatellen minun on kyllä ehdottomasti saatava tehtyä itselleni viitta ja joku vanutikattu alushame siihen mennessä! Kokonainen nuttupuku tulee varmasti olemaan lämpöisä!

    VastaaPoista