Waterloon taistelu käytiin kesäkuun 18. päivänä 1815 Waterloon kylän laitamilla Belgiassa lähellä Brysseliä. Vastakkain olivat Napoleonin ja liittoutuneiden joukot. Liittoumaa johtivat Wellingtonin herttua (britit) ja marsalkka von Blücher (preussit).
Napoleon hävisi, kaiken.
Kaksi sataa vuotta on kulunut tuosta kuuluisasta taistelusta - jos Napoleon olisi voittanut, Eurooppa olisi kenties hyvinkin erilainen, hyvässä vaiko pahassa, sitä emme voi tietää. Mutta tuon taistelun 200-vuotisennallistamisnäytökseen saimme erikoisluvan osallistua Pohjoismaisena Pataljoonana! (Oikeasti ei siis Waterloossa ollut suomalaisia, ruotsalaisia eikä norjalaisia kuin
ehkä yksittäisinä palkkasotilaina)
Keskiviikko 17.6.2015
Saavuimme Waterloohon pitkän matkan kuljettuamme keskiviikkona 17. päivänä melko myöhään, ja tiesimme olevamme oikealla suunnalla, kun eteemme avautui Butte du Lion - kuuluisa monumentti, joka rakennettiin taistelupaikalle (Alankomaiden kuningas rakennutti muistomerkin paikalle, jossa kruununprinssi loukkaantui taistelussa).
Hieman ympäri ajeltuamme päädyimme paikkaan, jossa saimme pääsylippumme eli rannekkeemme ja lopultakin pääsimme itse leiriin. Suuri osa leiriläisistä oli saapunut jo edellisenä päivänä, joten leirielämä oli jo täydessä vauhdissa. Meidän leiripaikkamme oli suljettu vielä keskiviikkopäivän kuninkaallisten vierailun vuoksi, joten pääsimme vasta viiden aikaan pystyttämään telttoja.
Paikkamme löydettyämme "suuri" joukkiomme ryhtyi purkamaan autoja, sillä muutaman tunnin kuluttua leiristä tuli kaikki modernit ajoneuvot poistaa..... Ja kyllä sitä tavaraa olikin, ja lisäksi pilvet varoittelivat tulevasta vesisateesta. Keskiviikon ja vielä pitkälle torstaitakin hieman tunnelmaa haittasi Hougemontin (leiriydyimme siis todellakin historiallisessa puutarhassa!!!) avajaisten telttarakennelmat, joita kiireellä purettiin pois.
Ja kun teltat olivat pystyssä, alkoi ollakin jo iltapesun aika.... hyvää yötä Hougemont
Torstai 18.6.2015
Sateisen yön jälkeen ryhdyimme Anna-piian kanssa laittamaan pikkuista leiriämme kunnolla kuntoon, sillä emme vielä ennen loppujoukkojen tuloa uskaltaneet ihan kokonaan levittäytyä - eli pystytimme loputkin teltat ja katoksen. Lisäksi tutustuimme valtavaan leirialueeseen mm. vettä noutamalla ja leirin markkinatelttoihin tutustumalla.
Miehet harjoittelivat ja sitten he harjoittelivat.
Olimme myös ruokajoukoissa ja vaativiin tehtäviimme kuului tämän päivän osalta mm. veden keittoa ja makkaran paistoa.
Juhannusta vietettiin (oikeana juhannusiltana eli perjantaina kun oli se taistelu) ruotsalaiseen tapaan - ruotsalaiset ystävämme pystyttivät juhannussalon, minkä ympärillä sitä sitten tanssittiin ja tanssit houkuttelivat uteliaita ja innokkaita aina leirin kaukaisimmistakin nurkista. Riittävästi ruokailtuamme ja tanssittuamme pieni joukkomme (Uudenmaan rykmentti siis) marssi kohti Butte de Lionia ja ilotulitusta - aivan tapahtuman keskelle emme jaksaneet taivaltaan, mutta näimme toki ilotulista kylästäkin käsin.
Kotimatkaa "piristivät" ranskankieliset chanson-duetot....
Perjantai 19.6.2015
Aamusta alkaen miehet harjoittelivat, marssivat ja äkseerasivat ja naiset laittoivat heille perunamuusia ja säilykenakkeja. Ja kävihän leirissämme Maiju ja Markku visiitilläkin.
Ja ruoan päätteeksi sotilaat - eväiden kera - matkasivat kohti ensimmäistä taistelua. Miedän trossijoukkomme jäi täksi illaksi leirivahdiksi, pääsisimme vasta huomenna itse taistelua katsomaan. Niin kovin tyhjä oli koko liittouman leiri....
Sotilailla oli ennen taistelua aikaa ottaa pientä lepoa, pitää chorum ja syödä eväitäkin ennen kuin marssi kohti Hougemontia ja taistelua alkoi....
Leirissä oli siis melko ankeat tunnelmat. Anna-piika oli kävi kuitenkin aidan takana hieman taistelun tuoksinaa vilkaisemassa, minä itse kävin tykkileirin piikoja visiteeraamassa (kahvia ruinaamassa).
Vaan kovin meillä oli ankea ja haikea olo, kun itse olimme lähes tyhjässä leirissä, pimeys saapui eikä miehiä kuulunut kotiin.
Ja kun miehet viimein saapuivat, he olivat niin poikkirättiväsyneitä, etteivät jaksaneet syödä kuin monta leipää per nuppi ja juoda vain muutaman pullollisen paloviinaa...
Lauantai 20.6.2015
Lauantaina heräsin hyvin aikaisin, ja ehdin sytyttää tuletkin (no, sain kyllä erittäin tarpeellista apua aamuvirkuilta miehiltä halkojen hakkaamisessa) ennen kuin muut naiset pikku hiljaa nousivat ylös. Aamupäivä vierähtikin nopeasti kyökkivuorossa, mutta huoli oli suuri: Kello 10 piti alkaa harjoitukset, vaan eipä alkanutkaan, jostain syystä. Koska Uudenmaan rykmentin sotilaat olivat ainoina paikalla tuohon aikaa täysissä varusteissa, he tästä kimpaantuneina lähtivät puntikselle! Katosivat siis kokonaan...
Lounaaseen mennessä olimme ehtineet jo nähdä koko liittouman joukkojen kokoontuneen, mutta Uudenmaan rykmentin neljä miestä olivat tyystin kadonneet. Huoli oli siis kova. Kunnes lounaalla Pohjoismaisten Paltaljoonan majuri kertoi terveisiä, että miehet voivat hyvin eikä heillä ole hätää. Majuri oli siis ollut samalla puntiksella kuin miehemmekin. Ja me (kuten miehet itsekin) kun olimme pelänneet kujanjuoksua ja muita rangaistuksia, huh.
Miehet onneksi saapuivat ajoissa kuuntelemaan nalkutuksemme ja ennen kaikkea valmistuaksesensa illan taisteluun. Ja toki piikojenkin piti valmistautua, eihän sitä sottaisimmalla essulla nyt taistelua katsomaan lähdetä.
Ennen taistelua Wellingtonin herttua kävi valamassa uskoa ja taistelutahtoa miehiinsä ja kävi sen jälkeen myös esittäytymässä meillekin - samoin teki Napoleon
Wellington
Napoleon
Voittaja Wellington!
Taistelu oli pitkä ja marssi kotileiriin kesti aikansa, mutta kotiin on aina hyvä tulla ja mikäs siellä kotopöydän ääressä olikaan istuskellessa - pienessä vesisateessa jälleen.
Sunnuntai 21.6.2015
Sunnuntai-aamu aukeni aurinkoisena ja hätäisimmät olivat jo pakanneet tavaransa meidän vasta kömpiessä teltoista ulos. Aamupalan syötyämme kävimme hieman jälleen vettä noutamassa ämpäreidemme kanssa, ja siinä samassa osallistuimme kiitoskokoontumiseen, jossa kiiteltiin puolin ja toisin järjestäjiä ja osallistujia.
Koska enää ei ollut sotilailla virallista ohjelmaa, suuntasi koko Uudenmaan rykmentin pieni mutta pippurinen joukko piikoineen loppupäiväksi tutustumaan viimeinkin Waterloonin antimiin.
Matkalla museokäynnille kävimme hyvästelemässä tykistön - tosin törmäsimme heihin kyllä vielä kerran - museossa!
Tutustuimme Panoraamaan eli taistelusta maalattuun valtavaan teokseen, jonka äärellä olisi voinut viettää koko päivän. Yksityiskohtia oli niin lukemattomia ja nyt kun olimme itsekin "osallistuneet taisteluun" kuvilla oli enemmän merkitystä.
Muutama reipas myös joukostamme kipusi Leijonan luokse, osa tutustui museomyymälän tarjontaan. Joka oli kyllä yllättävänkin surkea, kun ajattelee kuinka paljon siellä oli potentiaalisia asiakkaita....
Panoraaman ja jellonan pällistelyn jälkeen kävelimme läpi museon, joka oli valitettavasti pääsääntöisesti replikamuseo, eli ei varsinaisesti mitään oikeasti vanhaa. Hurjasti oli kyllä erilaisia sotilaspukuja, jotka olisivat olleet mielenkiintoisia, mutta kun olivat siis replikoita... ja alkoi olla aika nälkäkin....
Kävimme sitten lounastamassa paikallisessa ravintolassa ja saimmehan me piiatkin viimein kuuluisia frittejä (miehethän olivat niitä jo puntiksella ollessaan ahmineet ;-D )
Paluumatkalla leiriin perehdyimme vielä vastaantuleviin muistomerkkeihin - tosin ihan kaikkiin Waterloon taisteluiden muistomerkkeihin emme edes ajatelleet tutustua, niitä on nimittäin aika läjä. Taistelun ennallistamisnäytökseen osallistuneet sotilasjoukot kävivät kukin jättämässä tervehdyksensä omien joukkojensa muistomerkille. Meidän joukolla vastaavaa muistomerkkiä ei luonnollisesti ollut, koska emme oikeasti siellä olleet silloin.
Ja sitten olikin aika palata leirille ja pakkaamaan. Leirissä olikin jo aikamoinen pakkaaminen käynnissä, mutta myös paljon oli leiriin vielä jäämässä innokkaita osallistujia.
Ja niin jätettiin hyvästit Waterloolle ja Hougemontille - tai niin me luulimme....
Leirimme paikalla pelkästään tyhjä nurmikenttä ja kaksi olkikasaa - ja sittenkin vielä jotain muuta....
Maanantai 22.6.2015
Waterloo oli jäänyt taakse ja Brysselin aamu avautui edessämme, kun hätäinen puhelu sai meidät palamaan mitä pikimmin taistelukentälle, tai oikeammin leirille. Noudimme jälkeen jääneet tavarat turvallisesti mutta voi sitä sateen määrää!!! Vettä tuli oikein kunnolla ja kaikki pellot olivat kuravelliä! Olimme saaneet purettua leirin ja varsinkin teltat oikealla hetkellä.
Mutta kun kerran Waterloohon ajelimme, kävimme myös (toki luonnollisesti ensin kahvilla ja kakulla) Wellingtonin museossa - todella hieno ja tutustumisenarvoinen museo! Ja vaikka olimmekin jo siviileissä, mutta kannoimme ranneketta edelleen ranteessa, pääsimme sillä pilkkahinnalla sisään!
Museo sijaitsee entisessä majatalossa, joka toimi Waterloon taistelun aikana Wellingtonin kotina ja oletettavasti siis myös pääesikuntana.
Museossa on vakituinen näyttely ja lisärakennuksessa erikoisnäyttely, jossa Wellintonin ja Napoleonin elämää kuljetaan yhdessä alusta loppuun - heillähän oli paljon yhteistä, mm. sama syntymävuosi ja ovatpa "seurustelleet" kahden saman naisenkin kanssa!
Museon puutarha oli myös muistoja täynnä, mieleenpainuvin varmasti hauta, johon on haudattu Lordi Uxbridgen jalka. Taistelussa tyykinkuulasta silpoutunut jalka amputoitiin tässä kyseisessä rakennuksessa, johon lordi oli toimitettu hoitoon. Hän itse oli pyytänyt jalkansa hautaamista puutarhaan, mutta ei varmaankaan tiennyt, että haudasta tulisi suurinpiirtein pyhiinvaelluskohde :-). Lordi Uxbridge oli britti henkeen ja vereen: Kun tykinkuula osui lordin jalkaan, hän totesi vieressään olleelle Wellingtonille: By God, sir, I've lost my leg!" ja Wellington (yhtä britti tuokin) vastasi: "By God, sir, so you have!"
Jane Austin faneille tiedoksi, että museosta löytyy myös kirje, jonka Wellington lähetti neidille, jota toivoi puolisokseen - kirje on niin samanlainen kuin kirje, jonka Darcy kirjoitti Lizzylle! Valitettavasti Wellington oli kuitenkin kaikkea muuta kuin Darcy naisasioissa.... itse asiassa mies taisi olla aika itserakas sika....
Koska aikaa tässä museossa vierähti enemmän kuin uskoimmekaan, kävimme vain pikaisesti tutustumassa Napoleonin pääesikuntaan. Käyskentelimme hieman puutarhassa, mikä oli todella kaunis jopa sateella, mutta museon sisälle emme ehtineet.
Museoiden sulkeuduttua ryhdyimme etsimään belgialaisia oluita ja löysimmekin Waterloo-oluiden panimomyymälän - historialliselta Mont-Saint-Jean -tilalta, joka toimi taistelun aikana ja sen jälkeen sotilassairaalana. Myymälä oli suljettu, mutta onneksemme myyjä sattui olemaan vielä paikalla, ja myi meille tarvitsemamme määrän tuota merkkiolutta.
Tilalla toimii myös ravintola, joka oli palvellut ensimmäiset asiakkaansa lauantaina - ja vieraina kuninkaalliset. Kuljimme siis jälleen kuninkaallisten reittiä. Ruoka oli maittavaa ja palvelu todella hyvää - tosin kyllä se laskukin oli ihan kuninkaallinen....
Miehet pääsivät myös ravintolassa kokeilemaan, miltä toisen maan sotilaspuku voisikaan sopia....
Tämän jälkeen lähdimme lopullisesti Waterloosta, kunnes palaamme sinne jälleen - viimeistään sadan vuoden kuluttua....
À bientôt!
Till we meet again!
