Ryhdyin mantua ompelemiseen joskus vuonna singer ja porakone (siis kuitenkin tällä vuosisadalla), mutta se jäi - kuten moni muukin - kaapin perälle innostusta odottamaan. Pukua ryhdyin tekemään, jos vaikka karoliinien kanssa tulisi joskus tarvetta vuosisadan alun pukuun. Koska tarvetta ei ollut ilmaantunut, tekele sai odotella parempia aikoja. Nyt siis aika oli tullut.
Kun kaivoin mekon kaapinkolosta, se oli tässä vaiheessa - eli takaosa oli tehty ja etuosakin, hihat olivat vain neuloilla kiinni. Kuinkahan monta nuppineulaa oikein onkaan keskeneräisissä vaatteissa kiinni - tästäkin löytyi lähes 30 kappaletta!
Ompelin hihat, joista tuli vähän hassut (mutta niin oli koko mekkokin). Ja sitten sovitus. Koska mekko on jokatapauksessa tuhottoman pitkä laahuksen kanssa ja se neulataan edestä kiinni, oli se yhdenkoon mekkona sopivan kokoinen :-) Tein sen siis käytännössä sovittamatta valmiiksi ja katsoin, sopiiko. Fiksua! Onneksi sopi. Toki minulla oli sovitusnukke kuitenkin apuna....
Suurin haaste ja syy, miksi puku näki vain tämän kerran päivänvalon, on mm. se, että tuo päällikangas osoittautui venyväksi - en ole sitä kyllä kangasta hankkiessani huomannut, mutta nyt sen huomasi. Kangas itsessään on jotain luonnonkuitua, koska olen sen värjännyt, mutta muuten materiaalista ei ole tietoakaan. Ja tuo stomacher ja hame ovat ehtaa polyesteriä (luulisin)
Mutta olimme varmasti sangen oudun näköinen seurue :-) Tuota kloppia tuli vahtia koko ajan, kun oli neidon vyötäisillä kiinni. Ajatella, jos jonain päivänä ei enää olisi esiliinoja ja kotiopettajattaria nuorten neitojen siveyttä vahtimassa. Mahtaisi olla järisyttävä maailma!
Kuva Teemu Laukkarinen
ja kiitokset Teemulle muistakin hienoista maalauksista!
Todella kaunis mantua. Ja minua viehätti se päähine aivan erityisesti. Näytti täydellisen aidolta!
VastaaPoistaHassuhan se päähine on - ja hankala. Mutta mitäpä sitä ei tekisi muotioikkujen eteen, oih! :-)
VastaaPoista