torstai 18. joulukuuta 2014

Joulumarkkinat ja joulubaali 29.11.2014 Suomenlinnassa

Joulun aika aloitettiin Suomenlinnassa perinteisesti äksiisillä ja tykillä ampumisella, jossa yhteydessä Kustaa III lausui perinteiset avajaissanat. Itse en ollut tätä kuuntelemassa, vaan laitoimme markkinaväen kanssa kiireellä kojujamme valmiiksi.

Olin omaan myyntikojuun varannut sekä vaatteita että kaikenlaista pientä tilpehööriä sekä ihmeteltäväksi että niin halutessa myös ostettavaksi. Ja jälleen kerran yllätyin, kuinka hyvin kauppa kävikään. (kuvat on surkeita, mutta on edes jotain muistoksi...)



Myin myös glögiä viimevuotiseen tyyliin ja täytyypä varmaan varata sitä seuraavallekin vuodelle. Ehkäpä jotain pientä purtavaakin (pipareita?).


Toki markkinoilla oli muitakin myyjiä, ja lähes kaikilla kojuilla kävin pikaisesti rahojani tuhlaamassakin, mutta ainoastaa nämä kaksi kuvaa ovat edes sen verran vaaleita, että niitä voi julkaista.


Itse olin kovin kiireinen kojuni ympärillä, joten en ehtinyt keittiöön enkä saliinkaan auttamaan, mutta onneksi apulaisia silti löytyi ja joulubaalikin saatiin alulle. Häthätää sain vaatteetkin vaihdettua, vaan hankalaahan tuo oli koko illan, kun pönkkätaskut olivat menneet jossain vaiheessa rikki, joten mekkoa pitelin milloin mitenkin....

Kuvat tosiaan surkeita (vika vain ottajassa, hyviäkin kuvia kun kerran baalista on nähty), mutta ehkäpä sieltä joitain tuttuja pilkahtaa kynttilävalostakin...












Ja eikun uusia ideoita kehittelemään myyntipöytään, josko sitä kehittäisi vaikka joitain uusia myyntituotteita - ja toki niitä hyvin kaupan menneitä täytynee tehdä lisääkin. Eikä tuota tanssiakaan olisi pahitteeksi harjoitella....

tiistai 14. lokakuuta 2014

Napuen taistelu 10.8.2014

Napuen taistelu 300v ennallistamisnäytös

Napuen taistelu käytiin 19.2.1714 Isossakyrössä. Tämän taistelun myötä isonvihan aika alkoi myös Pohjanmaalla.


Uudenmaan Karoliineista ensimmäiset saapuivat Isoonkyröön jo torstaina ja viimeisetkin perjantain harjoitukseen. Juuri ja juuri ennättäen.

Harjoitusten jälkeen kävimme Napuen muistomerkillä osoittamassa.



Sää oli kaikinpuolin mukava - joko raaka, painostava helle tai rankka sadekuuro ;-D, mutta missään vaiheessa ei ollut kylmä. Yötkin olivat teltassa hyvin lämpöisiä.





Varsinainen ennallistamisnäytös oli lauantaina kello 18 lyömällä.








Tapahtuma oli viimeinen tämän kesän osalta - olimme melkoisen sotaväsyneitä, mutta myöskin hieman nostalgisissa tunnelmissa siinä vaiheessa, kun kapteenimme jakoi kaikille Uudenmaan karoliinien sotilaille ja piioille muistomitalit.


Kapteeni Caukin


Sotamies Asp


Sotamies Salin


Sotamies Girty 


Sotamies Skottman


Sotamies Gadd


Rumpali Wasenius


Piika Anna


Piika Astrid


Ja itse Kapteeni Svedstubbe





sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Lierin taistelu 1814

Vuosi 1814 oli hyvin tärkeä Norjalle - irrottautuminen Tanskasta tammikuussa, jolloin Norja annettiin Ruotsin valtakunnalle. Norja kuitenkin julistautui itsenäiseksi Eidsvollin kansalliskokouksessa 17. toukokuuta - sodan jälkeen Norja joutui kuitenkin Ruotsin alaisuuteen kuitenkin vielä lähes sadaksi vuodeksi, mutta sai autonomian kaltaisen aseman.

Itse taistelusta ei löydy suomeksi paljoakaan tietoa, mutta norjaksi sitäkin enemmän, esimerkiksi
http://www.elverumske.no/esc_norsk/lier1814.htm


Suomalaiset eivät tähän taisteluun osallistuneet - olimmehan jo muutaman vuoden olleet Keisarillisen Venäjän suuriruhtinaskunta - mutta halusimme osallistua ja kun norjalaiset kutsuivat :-). Lensimme siis viiden hengen porukalla, ja kaksi tuli autolla tuoden pientä matkakuormaamme. Pientä todellakin, kaikkien yhteinen päätös oli, ettei enää koskaan lähdetä ilman tiettyjä tavaroita matkaan. Minullakin oli suorastaan orpo oli ilman omia ruoanlaittovälineitä ja kaikenmaailman tilpehööriä, vaikka totta puhuen ilmankin pärjäsi....


Saavuttuamme laitoimme tavaramme paikoilleen, teltat olivat norjalaisilta lainassa (ja olivat isoja!) ja jo valmiiksi pystyssä. Kävimme Anna-piian kanssa ilmoittautumassa keittiövuoroon, mutta naisväkeä tuntui olevan niin runsaasti, ettei ihan kaikille työtä riittänyt. Ryhdyimme siis ompelemaan. Onneksi leirissä oli myös katoksiakin, sillä sää oli sitä samaa hellettä, joka oli alkanut jo heinäkuun alussa.



Ja tässä etsitään ihan kirjaimellisesti neulaa (tai sitten se oli naula) heinäsuovasta....

Autoimme siis hivenen kyökkihommissa, mutta surkean vähän - lomailuksi meni, mutta kun muut olivat ehkä tuon kielitaidonkin vuoksi näppärämpiä valikoimaan hommat päältä, niin jäimme Anna-piian kanssa käytännössä ilman hommia ;-). Ruokapuoli oli Anitan vastuulla - kuinka muuten - ja kyllä sitä ruokaa riittikin, jopa kotiinvietäviksi.... ja varusteita keittiöön olivat kaikki tuoneet - siis kaikki muut, paitsi me "lentäjät".



Ja sitten olikin miesten aika lähteä taisteluun ja kuinka ollakaan, suomalaiset olivat ensimmäisinä ja särminä valmiina taisteluun. 



Taistelua seurasimme melko kaukaa, mutta perinteisesti jyskettä ja menoa riitti....












Lopussa oli joukkojen esittely, mutta kuvat jäivät vähäisiksi





Loppuaika menikin sitten jälleen ommellessa ja sosialiseeratessa. Ja illan vietto perinteisesti syöden, juomaa nauttien ja tietysti myös tanssien. Kuvia tansseista ja illanvietoista löytyy hieman yksityisimmistä kansioista ;-)