Voi raasua tuata Onnelan armoa, kun se on joutunut taas sen päänsäryn uhriksi. Sillä oli niin raskas päivä eilen, joutui istuskelemaankin ties kuinka kauan. Nyt se halusi sitten vohveleita, ja tietysti nokkossellaisia, juuri kun eilisen päivän olin sen käskystä kitkenyt ne nokkoset pois. Onneksi olin taas tehny tyäni huanosti, jotta kyllä siellä muutama kourallinen sitten vielä oli. Varmuuden vuoksi tein vielä mustaherukka- ja sitruunamelissavoffeleitakin, jonseivät riittäisi.
Tein kaikkiin perustaikinan, johon sitten hienonsin (tässä käytin jotain isännän vempaintakin avuksi, se kun on kiinnostunut siitä jostain elektizititeetistä tai jostain) kuhunkin erikeen ne ryäpätyt nokkoset, kuumalla vedellä huuhdellut mustaherukan lehdet ja kylmällä vedellä huuhdellut situunamelissan lehdet.
Valmiit taikinat näyttivät melko samanlaisilta, vaikka tuo mustaherukan lehti ei millään suostunut menemään niin hienoksi kuin nokkonen. Ja taikina, jossa oli sitruunamelissan lehtiä, ruskistu pinnalta, mutta sekoittamalla sekin tokeni.
Paistaminen oliki aluksi hankalaa, kun se Onnelan armo oli jostain semmoisen voffeliraudan hankituttanut. On kuulemma kaikilla muillakin. Köppäästä, kyllähän sitä nyt olisi voinut ihan lettupannullakin noita paistella. Mutta herroilla on herrojen huvit. Aikas monta voffelia piti sillä raudalla paistella - ja taikinaa meni hukkaan - ennen kuin ne voffelit alkoivat siitä irtoamaan. Siinä vaiheessa olin jo itsekin levon tarpeessa, mutta eihän mulla mitään taukoja ole. Eli ei kun paistelemaan vaan.
Siinähän se aika meni paistellessa voffeleita. Hyviähän ne oli, mutta veikkaampa, ettei emäntä tiennyt, söikö nokkos-, mustaherukka- vaiko sitruunamelissavoffeleita. Samalta näyttivät, toki niissä oli pieni makuero, mutta sellaisella ahmimistyylillä tuo niitä kiskoi, että saa taas hetken päästä olla kureliiviä tuskan hiessä kiskomassa ylle. Mutta se on sen kamarineitsyen ongelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti