Great Northern War Game 2014
Matkasimme pienen, mutta sisukkaan suomalaisryhmän kanssa Marmaan Suuren pohjan sodan - sotapeliin, jossa tarkoituksena on ainakin se 24 tuntia elää ja olla (ja miesten tietysti taistella) mahdollisimman autenttisesti.
Hartaiden etsintöjen jälkeen viimein leiripaikasta löytyi yksimielisyys (eli yksi mies oli sitä mieltä, että kyseinen paikka oli soveltuvin?) ja pääsimme purkamaan lastimme ja pystyttämään telttamme ja laittamaan muutenkin olomme kotoisaksi.
Leirillä oli noin 12-13 telttaa ja ruotsalaisilla oli nuotiopaikkansakin, mutta me päätimme laittaa nuotiomme ja siis myös ruoanlaittopisteemme lähemmäksi omia telttojamme. Teltat olivat pystyssä puolilta öin ja nuotiokin jo roihusi - juuri sopivasti, sillä silloin se sade alkoi. Ja sitten satoi, satoi ja satoi. Koko leikin ajan.
Kylmän yön jälkeen oli suorastaan ihana päästä ylös ja ryhtyä toimiin - ellei muuten niin ihan vain siksi, että lämpenisi. Aamuruoaksi valmistimme kahvia (no ei ehkä niin autenttista, mutta se oli sallittua) ja ohrasuurimopuuroa. Lisäksi oli toki ruisleipää, voita ja vähän juustoa.
Aamupalan jälkeen oli vuorossa corum, jonka jälkeen jokainen ryhtyikin varustautumaan taisteluun kukin omalla tavallaan - lepäämällä, asettaan rassaamalla tai muuten vain sadetta pitämällä. Eniten aikaa miehillä meni puiden hankkimiseen. Puut tuli itse kerätä metsästä ja koska tuo työ vaati sahan ja kirveen käyttöä sekä kahlaamista korkeassa ruohikossa, kohteliaat ritarilliset miehet hoitivat puuden hankkimisen. Ja tokihan nuo sitten lähtivät tiedustelumarssille.
Me, Anna-piika ja minä, ryhdyimme valmistamaan miehille ruokaa, sillä ruoan oli parasta olla silloin valmista, kun miehillä oli mahdollisuus syödä - koskaan ei tiennyt, milloin käsky taisteluun tulisi. Ensimmäisen päivän ruokana oli perinteinen kaali-kasvispata. Salaiseen reseptin ohjeen voi lukea ruokaohjesivustolta. Vaikka ruoka oli yksinkertainen (ja taatusti ajanmukainen) ja niukka, se kuitenkin kelpasi oikein hyvin väsyneille, kylmettyneille ja nälkiintyneille sotilaille (teimme ruokaa siis omille suomalaismiehille, emme kaikille, kuten ajanmukaistakin oli).
Ja olihan sitä ilon hetkiäkin, välillä satoi vain hyvin vähän - melkeinpä kuin sumussa olisi ollut. Mutta toki sitä vettä tuli sitten hetken päästä enemmänkin .
Otimme toki nokosiakin ja teimme kädet kylmettyneinä käsitöitä - tai ainakin ahkera Anna-piika teki. Illan tullen pidimme edelleen tulta yllä, mikä onnistui yllättävän helposti, vaikka puut olivatkin melko märkiä.
Venäläisistä sotilaista ei tuntunut kuuluvan mitään. Jatkuvastihan oli pelko, että jotain tapahtuu ja venäläiset hyökkäävät, mutta ei mitään. Ja niin kauan kuin leiri oli täynnä ruotsalais-suomalaisia sotilaita, ei meilläkään ollut mitään hätää. Ja niin pääsimme kaikki, hyvin ajoissa nukkumaan. Itse olin niin kylmettynyt tuossa vaiheessa, että kun rakas sotilaani peitteli minut telttaamme nukkumaan ja suorastaan pakotti ottamaan useamman korkillisen usquebata, niin olin hyvin tyytyväinen kohtelusta.
Miehille tietysti jaettiin vartiovuorot, ja suomisotilaat vartiovuoronsa hoitivatkin kiitettävästi, toisin oli kuulemma tykin vartioinnin laita. Kyllä sai olla ylpeä särmistä suomalaisista!
Aamulla yllättävänkin lämpimänä nousin ensimmäisenä tulta tekemään (sehän sammui aina yön aikana) ja pikkuhiljaa tulta saapui muitakin tekemään. Sen verran kun oli jo märkää, ettei oikein meinannut syttyä. Nyt jätimme aamupuuron väliiin ja päätimme keittää vain vettä kahvia ja teetä varten - kunnes - HÄLYTYS! Venäläiset ovat lähellä! Ja niin suomalaisjoukkojen korpraali keräsi oman joukkonsa jälleen särmään muotoon ja sitten he lähtivät taisteluun. Jälkijoukko, eli ruotsalaiset vasta keräsivät tässä vaiheessa miehiään. Voi suomipoikia! Taistelu käytiin hyvin lähellä leiriä, ja näimme taistelusta muskettien savua ja kuulimme taistelun ääniä. Ja olimme leirissä lähes kahdestaan. Ja pelkäsimme, että streltsyt hyökkäävät selustasta. Ja teimme varasuunnitelmia. Olimmehan ennenkin olleet leirin viimeinen puolustus ;-)
Voitokkaan - tai ainakin palasivat hengissä - taistelun jälkeen miehet palasivat leiriin ja saivat sitten viimein sen aamupalan syödyksi. Tämän jälkeen oli vuorossa corum.
Ja miehille ilmoitettiin, että lopullinen taisto käydään puolen päivän aikaan jossain tuolla kaukana, ja sen jälkeen paluu pääleirille, jotka siis taistelusta elossa säilyvät. Lähtökäsky tulikin hieman corumin jälkeen ja koska ne muutamat, jotka leirille jäivät, pakkasivat tavaransa ja lähtivät - olimme Anna-piian kanssa leirissä aivan kaksistaan. Ja nyt ihan oikeasti hieman pelotti streltsyt - jos nyt eivät meille mitään tekisikään, niin voisivat kuitenkin tuhota ihan vahingossakin omaisuuttamme. Varauduimme siis myös taisteluun.
Miesten taistellessa valmistimme päivän ruoan - hernekeiton, jonka salainen resepti on myös saatavilla. Jätimme keiton toiveikkaana tulen äärelle hautumaan, mutta arvasimme toki, ettei keitto pysyisi vesisateessa lämpimänä. Kun oletimme taistelun olevan loppumaisillaan, lähdimme mekin (ei siis mitään havaintoa streltseistä) kohti pääleiriä - ja kuinka ollakaan, eteemme pätkähti erittäin ajanmukainen karoliinien kuljetuskompania tai jotain. Suorastaan säikähdimme!
Pääleirillä järjestettiin pienimuotoinen taistelunäytös sinne tulleille katsojille ja näytös olikin ainut kerta, kun me piiat näimme taistelua. Mutta olihan sekin jälleen näkemisen arvoista. Siis jälleen kerran.
Esityksen päätyttyä lähdimme takaisin omaan leiriimme, söimme jäähtyneen hernekeiton (joka ihan oikeasti maistui nälkäisille, väsyneille ja märille sotilaille - normiruokapöydässä olisivat varmasti kiukutelleet). Tämän jälkeen pakkasimme mukaan kaiken tarpeellisen, sillä tarkoitus oli viettää iltaa ja nukkua seuraava yö pääleirissä.
Ilta sujui mukavasti syöden, juoden ja jutellen. Strelty-pojatkaan eivät olleet enää ollenkaan niin peloittavia ;-D . Tekemäni Usqueba ja sitruunaviina maistuivat ja nukkumaankin oli oikein mukava mennä - kaminalla lämmitetty kun oli. Tosin keskellä yötä kaikki heräsivät hirveään kylmyyteen ja kiskoivat päälleen kaiken mitä kiskottavissa oli. Aamulla vihdoin suihkuun, siviilit päälle, teltan ja leirin lopullinen purku ja Sigtunan kahvilan kautta kohti Tukholman museoita.
